Eri uskonnolisia vakaumuksia huomioimatta,nykyään on hieman toisin. En väitä,että huonoon parisuhteeseen kuuluisi jäädä,mutta liian helpollakaan ei pitäisi luovuttaa. Minne hävisi puhe? Asioiden ratkaiseminen? Asioiden puiminen ei aina ole se helpoin tie. Ehkä se on se vaikein ja takeita ei ole ,onnistuuko kaikki sitten kuitenkaan. Joskus täytyy ottaa valtava uskon loikka tuntemattomaan ja katsoa kantaako ne siivet. Mutta silti,asiat voisi yrittää korjata.
12.6.2009 minä sanoin todistajien läsnäollessa tahtovani rakastaa miestäni myötä ja vastoinkäymisissä. Lähivuosina tuntuu että on ollut enemmän vastoinkäymisiä ja välillä tilanne oli todella kurja. Lopulta tilanne ajautui siihen pisteeseen että minä pakkasin tavarani. Se loppuu nyt. Perheeni tuella ja avulla sain miettimisaikaa päiviä ja kun palasimme kotiin,mieheni kunnioitti päätöstäni ja lähti ovesta ulos. Kun tietä eteenpäin ei ollut,oli palattava takaisinpäin. Miksi me rakastuimme? Miksi halusin olla mieheni kanssa niin kovin? Ja sieltä se vastaus löytyikin. Koska hän on se yksi minulle. Hän on se jolla on yhtä huono huumori kuin minulla,yhtä vahva luonne ja temperamentti. Hän on se joka ymmärtää ja tukee minua,aina.
Kun perheeseen syntyy lapsia,se kaksin olo muuttuu kertaheitolla. Koko ajan käsite muuttuu. Ennen roskiksia ei ketään halunnut viedä tai postia hakea,mutta siihen kun lisää kolme lasta, juostaan roskiksille ja postilaatikolle jo kilpaa. "sulla meni vaikka kuinka kauan" "Sä et yhtään ymmärrä mitä mun päiväni on". Vapaa ajalle tulee uusi määrite "omaa aikaa" eli aikaa ilman lapsia.
Lapset on elämän suola,lapset on aivan ihania enkä voisi kuvitella elämääni ilman lapsia,mutta vasta oman parisuhdekriisini jälkeen ymmärsin kuinka tärkeää se parisuhdeaikakin on. Lapset eivät siitä traumatisoidu jos ovat joskus viikonlopun hoidossa,mutta siitä he kyllä kärsivät jos vanhemmat eivät ole onnellisia.
Jos omin avuin ei tunnu pääsevän puusta pitkälle,keskusteluapua tarjoaa myös perheneuvolan parisuhdeterapia. Monille se tuntuu olevan tabu että ventovieras tulee kuuntelemaan teidän ongelmianne. Mikä kyylä sekin voi olla? Silti joskus ulkopuolinen voi nähdä asioita erikantilta kuin te,asioita joita te ette huomaa. Terapia voi auttaa löytämään sen kauan kadoksissa olleen kipinän. Kaikki on sallittua sodassa ja rakkaudessa? Joskus se toinen ehkä tarvitsee sen herätyksen siihen että mitä on tapahtumassa,ennen kuin sen menettää.
Tässä lähiaikoina kävin vierailemassa erään läheiseni luona todistin erittäin liikuttavaa hetkeä. Vanha aviopari,rakkaustarinaa takana ainakin 60 vuotta pitivät toisiaan kädestä ja syleilivät ja sanoja ei tarvittu. He rakastavat toisiaan,vieläkin 60 vuoden jälkeen kuin aika ei olisi mennyt lainkaan eteenpäin. Ehdoitta ja koko sydämillään. Silloin minä päätin: jonain päivänä me,mieheni ja minä olemme ne kaksi vanhaa puuta jotka ovat kaikenaikaa yhteenpunoneet juuriaan. Käsi kädessä nyt ja aina.
~Kaikella rakkaudella elämäni miehelle... Rakastan sinua.~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti